tiistai 3. huhtikuuta 2018

Lempipaikkoja viettää aikaa Prahassa

Tähän postaukseen keräilin lempipaikkoja ajanviettoon Prahassa. Etenkin puistot ovat hehkeimmillään luonnollisesti kaikkina muina vuodenaikoina paitsi talvella, mutta kaikki muut kohteet ovat tietääkseni auki vuoden ympäri!

PUISTOT

Havlickovy Sady

Söpö pikku puisto aleuiden Praha 2 ja Praha 10 välillä. Hehkeimmillään varmasti syys-lokakuussa, kun viinitarhat loistavat ruskan väreissä! Korkeuseroista johtuen hienoja näköaloja eri osissa puistoa. Huom: ei sovi kevyelle darralenkille (T. kokemus), kamala kiipeäminen ajoittain!


Riegrovy Sady
Lempparipaikkoja! Sijaitsee Vinohradyssa, tuli käytyä useasti (myös SKV:n treenihalli siis sijaitsee täällä). Hyvä paikka esimerkiksi lenkkeilylle, länsipuolelta puistoa huikeat näkymät Prahan keskustaan.

Obora Hvezda
Salainen helmi! Tänne pitää matkustaa hieman pidempi matka keskustasta, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Löytääkseen perille täytyy mennä korkean lehtimetsän läpi, ja perillä odottaa laajan nurmialueen ja tähden muotoisen gallerian lisäksi valtavia, vaikuttavia promenadeja. Ihan paras paikka esimerkiksi lenkkeilyyn tai vain piknikille!





Petrinsky Sady
Parhaat näköalat löytää ehdottomasti täältä. Paikalle pääsee kiskohissilläkin, johon käy tavallinen matkakortti, mutta tehokkaimman hyödyn saat irti kävelemällä ylös asti. Petrinin näkötorninkin voi jättää huoletta väliin, sillä paikoin näkymät etenkin Prahan linnaa lähestyttäessä ovat huikeat. Eikä maksa mitään - aina plussaa!

SHOPPAILU

Sanu Babu

Söpö Intia-henkinen ketjukauppa, josta löytyy hieman erikoisemmat matkamuistot ja esimerkiksi erilaiset kankaat. Ihana koruvalikoima!

Cerny Most
Lemppariostari - hieman kauempana, joten erittäin rauhallinen ja turistivapaa alue. Tsekkaa ainakin vaatekaupat Reserved, Cropp ja frozen youghurt -paikka!

Pylones
Ilmeisesti ranskalainen krääsäkauppa mutta yhtä kaikki mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen. Paljon kodin tavaraa ja sisustushärpäkettä, paljon värejä ja persoonallisia tavaroita, täydellinen kauppa esimerkiksi lahjojen ostamiseen!

Prahan linnaan johtavat kadut
Nämä pikkukadut ovat täynnä pieniä taidekauppoja ja matkamuistovalikoimia. Toki osa hieman hinnakkaampia, mutta täältä löytyy sen verran hyvä valikoimat, että kannattaa käydä kiertelemässä. Myös mukavampi henkilökunta kuin esimerkiksi vanhan kaupungin aukiolta löytyvissä turistikaupoissa - ei liikaa tyrkyttämistä.

MUSEOT JA GALLERIAT

Blind Exhibition

Ehkä paras näyttelykokemukseni ikinä! Tämä on siis "näyttely" - tosiasiassa huoneisto, jossa vierailijat tutustuvat sokean elämään. Oppaana on aina joko täysin sokea tai muuten näkörajoitteinen henkilö, joka johdattaa ryhmän läpi eri huoneiden. Todella upea ja erilainen kokemus! Lopussa mahdollisuus myös asioida baarissa sokeana, joten mukaan kannattaa ottaa myös hieman käteistä.

Kafka Museum
Lempparimuseoita - aina yhtä kiehtova paikka. Todella synkeä ja omituinenkin paikka, mutta kattava läpileikkaus Kafkan elämään ja teoksiin. Turistivetoinen paikka, mutta harvemmin liikaa porukkaa.




Mucha Museum
Tällaiselle Mucha-fanille kuin itse olen tämä on myös ehdottomasti lempigallerioita. Kauniita eri tekniikoilla toteutettuja alkuperäisteoksia ja käsittääkseni myös alkuperäisteoksien kopioita. Museokauppa on aivan ehdoton, valmistaudu kuluttamaan sinne paljon rahaa!


Kampa Museum
Upealla sijainnilla varusteltu modernin taiteen museo. Ympäröivä Kampa Park ja vieressä virtaava Vltava-joki luovat aivan omanlaisensa tunnelman tähän museoon, jossa näyttelyt vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Aina jotain mielenkiintoista meneillään.

National Gallery Prague 7
Opiskelijoille ilmainen, todella todella suuri galleria! Ja tämä on vain yksi osa kansallisgalleriaa. Pysyviä näyttelyitä sekä vaihtuvia kokoelmia - yhtä kaikki tutkittavaa useammallekin päivälle. Vaihtuviin näyttelyihin myös opiskelijoiden pitää maksaa sisäänpääsy.

NÄHTÄVYYDET

St. Vituksen katedraali

Vaikuttava goottilainen katedraali Prahan linnan vieressä. Sisällä käyminen ilmaista, kannattaa myös tsekata siis sieltä, jos jonoa ei ole aivan tuhottomasti. Muutenkin katedraalin/linnan alue on mukavaa aluetta vain käppäillä ympäriinsä, vaikkei sisälle eksyisikään. Eikä maksa mitään!




Obecni Dum
Aiemmin mainitun Blind Exhibitionin lisäksi ehdottomasti lempparijuttuja! Upeasti koristeltu kokonaisuus aivan Prahan ytimessä. Täällä järjestetään myös konsertteja, mutta jos mahdollista, kannattaa ottaa opastettu kierros eri huoneiden läpi. Todella todella vaikuttavia sisustuksia ja vanhan ajan kuninkaallista henkeä!


Metronome
Vakkaripaikka Prahan näkymien ihasteluun - tänne taisin tuoda jokaisen Suomen vierailijani. Hyvä näkymä silloille ja kaupunkiin, mukava hengailupaikka muuten vain, ja mikä parasta: ilmainen! Takana sijaitseva Letna-puisto myös vaikuttava paikka etenkin alkusyksystä.



Tämä on näillä näkymin tämän blogin viimeinen postaus, joten kiitos siitä, kun olette jaksaneet lukea! Tänne voi aina toki palata, jos on vaikka Prahan reissu edessä - vinkit pysyvät täällä tallessa. Ihanaa kevättä kaikille!

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Lempipaikkoja syödä ja juoda Prahassa

Noniin, on tullut aika kerätä hieman listaa! Aloin kirjoittamaan lyhyitä esittelytekstejä kaikista lempipaikoistani kunnes tajusin, että tästä tulisi auttamattoman pitkä postaus. Niinpä päätin jakaa tämän kahteen osaan: ruoka- ja juomapaikat sekä erikseen shoppailupaikat ja nähtävyydet.

Kaikista paikoista ei ole kuvaa, mutta nimeä klikkaamalla pääset paikan nettisivuille. Tämä lista on melko kasvisruokapainotteinen, mutta useimmista paikoista toki löytyy myös vaihtoehtoja lihan ystäville. Here we go!

AAMUPALAPAIKAT

Venue
Kaupungin ytimessä sijaitseva pienehkö, moderni ja kotoisa kahvila. Ystävällinen palvelu, keskitason hinnat ja mukava ilmapiiri! Mainio treffipaikka kiireettömään aamuun. Suosittelen erityisesti vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa smoothiekulho-hässäkkää! Ei ehkä paras paikka viikonloppuaamuisin - suosittelen varauksen tekemistä etukäteen.

Moment
Vinohradyssa (n. 3 metropysäkkiä keskustasta) sijaitseva söpö, tunnelmallinen vegaanipaikka. Hyvä palvelu, edulliset hinnat, lounasmenu ja mukava henkilökunta. Langaton internet pelittää, ja kahvilan takaa löytyy myös pari spottia itsenäiselle työskentelylle. Momentin tempeh-leipä on ehdottomasti vertaansa vailla, ja mahdollista on ostaa myös t-paitoja tukemaan paikan toimintaa. Käteismaksu!



Cafefin
Uskomattoman taitavasti sisustettu pieni vietnamilainen paikka! Sijaitsee Vinohradyssa, mutta ehdottomasti vierailemisen arvoinen kauempaakin. Hyviä patonkeja, ihania kotitekoisia limppareita ja kuuleman mukaan maukkaita nuudeliannoksiakin. Esteetikon unelma! Voin suositella lämmöllä erityisesti tofupatonkia. Muista ottaa annoksesi ilman korianteria, jos et sen mausta tykkää - sitä on nimittäin melkein joka ruoassa. Vastoin yleisiä tapoja tilaukset tehdään tiskiltä ja maksetaan samantien.



Creperie Mirakulum
Edullinen lettupaikka (tämäkin Vinohradyssa). Tarjolla sekä suolaisia että makeita vaihtoehtoja sekä jälleen kerran hyviä kotitekoisia limonadeja. Parhaan yhdistelmän saat valitsemalla ensin valmiilta listalta jotain ja lisäämällä siihen sitten omia täytteitäsi. Varaudu odottamaan hieman: paikassa ei ole yleensä paljoa työntekijöitä kerralla, joten tilauksissa saattaa vierähtää tovi. Vadelmalimonadi on kokeilemisen arvoinen!

KAHVILAT

Knihkupectvi a kavarna Rehore Samsy
Ihan lempparipaikkoja! Kaupungin ytimessä, lähellä Mustekin metroasemaa on autioituneen oloinen ostoskeskus, jonka uumenista tämä sympaattinen paikka löytyy. Kahvilassa myydään myös kirjoja (jotka valitettavasti ovat tsekinkielisiä). Ota mukaan oma kirja, tilaa vaikka lasillinen punaviiniä ja nauti aidosta paikallisesta taiteilijatunnelmasta.


Globe
Uudessa kaupungissa sijaitseva kansainvälinen kahvila kansainvälisellä ilmapiirillä. Laaja menu drinkkeineen, oluineen, jälkiruokineen ja lounasvaihtoehtoineen. Ei (taaskaan) hinnalla pilattu. Paikan kanaquesadilla on kuulemma parhautta! Ja ainiin, tässäkin paikassa on laaja valikoima kirjoja, joita ostaa kotiinviemiseksi. Kaikki englanninkielisiä.



Mlynska Kavarna
Boheemi Vakiopaine-vibainen paikka, jossa esillä paljon paikallisen kuuluisuuden David Cernyn taidetta. Käy kuulemma itsekin täällä useasti! Hyvä, monipuolinen musiikki, tarjolla myös pientä syötävää mutta suosittelen ehdottomasti täälläkin testaamaan kotitekoista limonadia. Hieman hankala löytää, sillä sijaitsee Kampa-puistossa ison siipirattaan takana pienen puron toisella puolen, mutta ehdottomasti etsimisen arvoinen.


LOUNASPAIKAT

Loving Hut
Vegaaninen ravintolaketju, ei kuulemma yhtä hyvä kaikissa muissa maissa (esimerkiksi Wienissä kuulemma vältettävää laatua). Prahassa kuitenkin huippu! Useampi lokaatio, suosittelen lämmöllä Palladiumin vieressä olevaa. Maksa siitä mitä syöt, 100 grammaa ruokaa maksaa euron eli ei todellakaan hinnalla pilattu. Friteerattu kukkakaali on aivan must tässä paikassa! Alakerrasta löytyy myös pieni vegaaninen marketti.

Croq'n'roll
Söpö, moderni pikkupaikka Zizkovissa n. 10 minuutin päässä keskustasta. Hyviä kroketteja ja maukkaita hampurilaisia sekä halpoja drinkkejä. Suosittelen pieneen nälkään tai vaikka aloittelupaikaksi, sillä kuten kaikkialta muualtakin, täältä saa myös halpaa ja hyvää olutta.

The Tavern
Hampurilaispaikka Vinohradyssa. Hyvä palvelu ja maukkaat burgerit, yleensä kuitenkin aika täynnä, joten varausta kannattaa harkita. Mahdollisuus saada hampurilaisia ilman sämpylöitä salaatin kanssa, siitä aina plussaa!

Bageterie Boulevard
Patonkiketju, joten ravintoloita ympäri Prahaa. Halpaa ja hyvää! Suosittelen erityisesti ottamaan aterian lohkoperunoilla ja maailman parhaimmalla majoneesilla.

ILLALLISPAIKAT

Sedm Konselu
Perinteinen tsekkiläinen ravintola. Edulliset hinnat, hyvä ruoka, vaatimaton ympäristö ja kansainvälinen ilmapiiri. Aivan vanhan kaupungin ytimessä. Suosittelen erityisesti friteerattua juustoa!


Clear Head
Upea kasvisravintola. Huikeat, erikoiset puitteet ja kattava ruokalista niin kasvissyöjille kuin vegaaneillekin. Helppo löytää joen varrelta. Tänne kannattaa tosin aina tehdä varaus etukäteen, sillä paikka on etenkin iltasin usein täynnä. Onnistuu helposti netissä!



Pizza Nuova
Aivan uskomattoman hyviä napolilaisia pitsoja! Prahan hintaluokassa hieman kalliimpi paikka, mutta ei hetkauta suomalaista (pizzat n. 10 €). Löytyy uudesta kaupungista Palladiumin vierestä. Superhyvä palvelu, erinomaista kotitekoista limonadia (taas) ja erittäin maukkaat pitsat!


Incruenti
Söpö, tyylikäs vegaaniravintola hieman kauempana keskustasta. Hyvä palvelu, kattava ruokalista ja kohtalaiset hinnat! Suosittelen etenkin pasta-annoksia.


BAARIT JA PUBIT

The Pub
Tämä on se kuuluisa paikka, jossa saa itse annostella omat oluensa pöydistä löytyvistä oluthanoista. Turistipaikka, joten etenkin isommalle porukalle varaus suositeltavaa. Useampi toimipiste ympäri Prahaa.

Cross Club
Todella erilainen steam punk -henkinen, sokkeloinen klubi Holesovicessa joen pohjoispuolella. Ehdottomasti kokemisen arvoinen! Usein teknomusiikkia, mutta erikoisiltoina myös paljon muutakin. Useampi eri taso ja tanssilattia, myös oma pieni nakkikioski.


Dog's Bar
Ei mitään hajua, mikä tämän paikan oikea nimi on! Sokkeloinen baari aivan kansallisteatterin vieressä. Tunnettu etenkin Erasmus-opiskelijoiden keskuudessa. Todella outoa menoa (keinuja, parvia, teetiskejä, koiria) - tämäkin silti ehdottomasti kokemisen arvoinen! Ei kylttejä tai muitakaan opasteita ulkopuolella, mutta kyselemällä löydät varmasti perille.

Harley's
Ehkä - tai siis ehdottomasti - lempipaikkani mennä juhlimaan! Rock-henkinen klubi Dlouha Tridalla, jonka varrelta löytyy paljon muitakin baareja ja pubeja. Kohtuuhintaiset juomat ja cocktailit, musiikkia laidasta laitaan ja loppuillasta aina ihmisiä tanssimassa pöydillä - me like!

U Maleho Glena
Symppis pubi joen länsipuolella Mala Stranassa kävelymatkan päässä keskustasta. Yläkerrassa hyvä valikoima oluita (suosittelen Velvetiä) sekä ruokaa, alakerrassa joka päivä livemusiikkia.

Unijazz
Tuorein löytöni. Opiskelijoiden suosima, sanalla sanoen kodikas ajanviettopaikka - aivan kuin olisi tullut ystävälle kyllän! Ihan Mustekin vieressä, mutta hankala löytää: täytyy mennä ensin sisäpihalle, sitten soittaa ovikelloa ja lopuksi vielä kiivetä viisi kerrosta ylös. Hyvä juomavalikoima, paikalliset hinnat ja aivan mahtava ilmapiiri niin päivisin kuin iltaisinkin.


Kaiken kaikkiaan sanoisin Prahan olevan paikka, josta löytyy aina jotain. Ei tarvitse kuin vaellella pienillä kujilla hieman kauempana turistipaikoista (Prahan linna, Kaarlen silta) ja vastaan tulee aina toinen toistaan söpömpiä pikkukahviloita. Lisäksi tsekkiläistä ruokaa on tarjolla monessa eri paikassa, usein myös pubeissa: harvemmin törmää paikkaan, jos saisi vain joko ruokaa tai juomaa. Yleisenä ohjeena antaisin sen, että turistipaikkoja kannattaa välttää niin ruuhkan kuin hinnankin takia - parhaat spotit löytyy yleensä aina hieman kauempaa. Ei muuta kuin tutkimaan!

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Nyt on lähtö


Niin sitä vaan melkein viikko ollaan jo Suomessa porskuteltu - tosin ei niin hyvin fiiliksin kuin olisin odottanut. Ikävä Prahaan on järkyttävän kova, mutta sen kunniaksi voidaankin muistella vielä viimeisiä viikkoja!

Aika itkuherkässä tuli oltua viimeiset päivät (eikä vain pelkästään sen takia, että flunssa iski jälleen kerran). Kyynelhanat aukesivat sitten toden teolla vikan illan bileissä säbäseuran kanssa ja lentokentällä lähtövalmiudessa, kun kaikki ihanat joukkuelaiset laittelivat pitkiä jäähyväisviestejä. Nyt tuntuu hyvin vaikealta osata nauttia siitä tunteesta, että tapasin niin paljon ihania ihmisiä, sillä ikävä on niin kova, mutta eiköhän se tästä!

Toiseksi viimeisenä iltana kävimme syömässä saksalaisystäväni kanssa ja juomassa vielä viimeiset viinilasilliset. Lupasimme vierailla puolin ja toisin tulevaisuudessa, ja tämän tytön kanssa lupaus kyllä varmasti tulee pidettyäkin! Vika ilta Prahassa oli (yllättäen) todella ikimuistoinen, kun kurvasimme vakkaribaariimme suoraan pelistä. Melkein kaikki joukkuelaiset ja myös muutama pelaaja miesten joukkueesta oli paikalla, ja sain kamalasti ihania jäähyväislahjoja ja paljon lämpimiä halauksia. Kahden tunnin yöunilla olikin sitten pirteä fiilis survoa matkalaukut kiinni ja lähteä lentokentälle - nooot!






Viimeisinä viikkoina lähes kaikki vaihtokamut olivat jo lähteneet, joten joukkueen ja seuran kanssa tuli hengattua entistäkin enemmän. Pari viikkoa takaperin oli seuramme juhlapeli, kun SKV täytti 20 vuotta - oli todella hienoa olla mukana pitkän kaavan juhlassa! Tsekkiläiseen tapaan meidän tytöt olivat ottaneet pelikatsomoon mukaan viiniä, ja eihän siitä nyt kieltäytyä voinut. Vähän eri meininki kuin Suomessa, ja jälleen kerran tytöt totesivat minulle useaan otteeseen: "We are all alcoholics here", hah! Ilta jatkui sitten vielä koko seuran voimin paikalliseen olutbaariin, jossa aiemmatkin säbäbileet on juhlittu. Olipahan jälleen kerran hauska ilta ja rakkaita tyyppejä!

Toissa viikonloppuna kävimme pelaamassa Ostravassa, jonne oli n. 4 tunnin ajomatka. Lähdimme toisen valmentajamme ja erään joukkuekaverini kanssa matkaan jo aikaisin aamulla, sillä halusimme vähän kierrellä kaupunkia ja sen kuuluisia sulattamoita ennen peliä. No olihan se nyt ruma paikka! Mutta mielenkiintoinen omalla tavallaan - aina on kiva nähdä muitakin paikkoja Tsekeissä kuin vain pelkkää kaunista Praha-kuplaa. Pelistä ei sitten sen enempää - kahdella kentällä kovaa joukkuetta vastaan ei ihan hirveästi saatu aikaan.






Muista paikoista puheen ollen, pari viikkoa sitten kävimme parin saksalaisystäväni kanssa myös Karlovy Varyssa. Se vasta olikin nätti paikka, aivan kuin Praha pienoiskoossa! Nautimme kauniista näköaloista, tsekkiläisestä ruoasta, Becherovka-museosta ja tietty paikallisesta erikoisuudesta eli puhtaasta (kuumasta) lähdevedestä, joka on täynnä mineraaleja ja vitamiineja. Sitä varten piti tietty ostaa turistikipot ja sen jälkeen syödä Kolonada-vohveleita - olipas pitkästä aikaa niin todella turistimainen olo kuin vain voi olla. Noh, joskus niinkin!





Muuten vikat viikot kuluivat aikalailla kaupunkia kierrellessä, ja sainpa vielä vikan vierailijankin tänne käymään, kiitos Anna! Kävimme vielä vikoja kertoja tanssahtelemassa Harley'sissä (jatkobileitä unohtamatta) ja käppäilemässä linnan kauniilla pihalla. Ihan keväthän Prahassa jo oli, kukatkin kukki. Lisäksi tsekkasimme Dating Stories -stand-up-systeemin, joka oli kyllä huvittava! Ilmeisesti sama poppoo on esiintynyt myös muissa Euroopan suurkaupungeissa, kuten Helsingissä (jeii). Kirsikkana kakun päälle varasimme myös ajan Harry Potter Escape Roomiin, ja hitsit että se oli kivaa! Saimme vihdoinkin siis kutsun Tylypahkaan ja päälle vielä todistukset sieltä valmistumisesta. Jes.




Kuten jo mainitsinkin, nyt tuntuu hieman hankalalta olla onnellinen kaikista kokemuksista, sillä päällimmäisenä on vain haikea fiilis ja ikävä. Prahaan palaan varmasti uudelleen - olen onnekas, että siellä odottaa paljon kavereita. Vaihto kokemuksena oli aivan mahtava, kiitos kun olette jaksaneet lukea ja seurailla!

perjantai 9. helmikuuta 2018

Jazz (We've Got)

Viime viikot ovat olleet haikeita monellakin tapaa. Sen lisäksi, että olen sanonut heipat jo lähes kaikille vaihtokamuilleni, omakin lähtö lähenee vääjäämättä. On juotu viimeisiä oluita, luvattu vierailla puolin ja toisin ja bailattu rajusti vielä kun ollaan ehditty. Molemmat kämppiksetkin ovat tosiaan jo lähteneet, eli loppuajan asustelen yksin - tuntuu oudolta mutta hyvältä!

Odotan suorastaan kauhulla jo viimeisiä harjoituksia ja pelejä, sillä joukkueesta täällä on ehtinyt tulla  todella rakas. Harmittaa, että vasta viime aikoina olemme ehtineet tutustua paremmin tyttöjen sekä miesten edustusjoukkueen pelaajienkin kanssa. Tähän on voinut tietysti vaikuttaa paritkin seuran bileet, joissa kävi ilmi muun muassa se, että tiettävästi ikinä aiemmin ei naisten liigassa Tsekeissä ole pelannut suomalaista pelaajaa! Omassa seurassani, SKV:ssa on ollut kyllä pari suomalaista miespelaajaa, mutta näistäkin tapauksista on jo useita vuosia aikaa. Oli hassua kuulla suomea viime illanvietossa: muutamalle miehelle oli jäänyt mieleen esimerkiksi joitakin Turmion Kätilöiden biisejä ja iso liuta kirosanoja, tietty!


Treenit ovatkin viime aikoina tuoneet oikeastaan ainoan rutiinin päiviin. Peleissä on myös roikuttu mukana (vaikkei varsinaisesti peliminuuteilla herkuteltu) ja tulipa sitä pelattua myös erään paikallisen joukkueen, Bohemiansin, kotiareenalla, jossa kävin katsomassa alkusyksystä aivan ensimmäisen säbämatsini täällä - hassu tunne! Suomalainen pelaaja kiinnostaa edelleen, ja taas tuli haastattelupyyntöä: Google Translatorin voitte ottaa avuksi tällä kertaa tälle sivustolle. Ja ihan vain tarkennukseksi: en ole minkään tason ammattilaispelaaja, kyse on luultavasti vain siitä, että suomalaisilla on täällä hyvä maine myös salibandyn suhteen, hah!

Viime viikon maanantaina tapahtui myös jotain jännää, sillä kuvasimme Czech Tourism -videon Facebookiin tsekkiläisen kuvausryhmän sekä parin muun suomalaisen "näyttelijän" kanssa. Kuvauspäivä oli ihana, uudenlainen kokemus, ja lopputulosta odotan ehkä enemmän kauhulla kuin innolla, joten katsotaan lopputuloksen mukaan sitten se jakamisen todennäköisyys...

Muutenkin koen, että olen koko vaihdon ajan onnistunut hyvin pitämään yllä tietynlaisen yolo-asenteen: mennyt kaikkeen mukaan. Varsinkin nyt viimeisinä viikkoina pyrin vielä tekemään mahdollisimman paljon kaikennäköistä. Kävin katsomassa vihdoin Loving Vincent -elokuvan, shoppailemassa ehkäpä isoimmassa ostoskeskuksessa ikinä eli Chodov Centrumissa sekä myös tsekkaamassa nykytaidemuseon Dox Galleryn. Olipa pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen, vaikuttava, ahdistava ja ehkä jopa pelottava näyttely - mutta ainakin kokemus itsessään!




Vielä pitäisi yksi essee jaksaa naputella kasaan ja pikkuhiljaa alkaa suunnitella myös pakkaamista (noh, ei vielä sentään). Vielä on yksi kaverikin tulossa kylään, jee! Palaillaan! (Onko oikeasti pakko tulla takaisin?)