torstai 12. lokakuuta 2017

People say

Sunnuntaisin paikallinen opiskelijajärjestö vaihtareille järjestää Social Sunday -tapahtumia Student Clubilla vaihtuvilla teemoilla. Viime sunnuntaina vuorossa oli Beer & Games, ja lähdimmekin tsekkaamaan meiningit parin vaihtarikamun kanssa. Tuon kaltaiset tapahtumat ovat mahtavia tutustumisen kannalta; Student Clubin ilmapiiri kun on todella avoin ja rohkaisevakin. Kenen tahansa pöytään voi mennä istumaan ja aloittaa keskustelun. Olipa mukana myös vanha kunnon Dixit-peli, jota pelailemme sukulaisten kanssa aina jouluisin!



Maanantaithan minulla ovat täällä vapaita luennoista, joten ne on hyvä käyttää treenaamiseen. Kävin viereisessä puistossa vetämässä tehokkaan porrastreenin (kiitos Roosa ohjeista!) ja ihailemassa syksyistä maisemaa. Vieressä oleva Havlickovy Savy on todella kaunis ja monipuolinen puistoalue, josta löytyy pari ravintolaakin. Käymmekin varmasti ainakin toisen niistä testaamassa iskän kanssa, joka saapuu visiitille tällä viikolla. Jee!

Lähdin myös käymään salibandykaupassa nimeltä Florbal Expert hakeakseni mailan ja vähän uutta gearia muutenkin. Oli kyllä säbäilijän taivas se paikka! Nyt pitäisi olla kunnollinen mailakin säbäkurssille. Suunnitelmissa tosin on nyt sitten kuitenkin luultavasti lyöttäytyä erään paikallisen joukkueen riveihin, jotka pelaavat paikallista 2. divaria. Treenit olisivat aivan kivenheiton päässä seuraavasta kämpästä, ja valmentajan vastaukset sähköposteihini ovat luoneet minulle todella tervetulleen vaikutelman. Pitäisi tosin miettiä, haluanko pelata, ja jos haluan, niin siinä tapauksessa hoitaa kansainvälinen siirto IFF:n kautta. Ensi maanantaina menen testailemaan, miltä se joukkue tuntuu. TJ Sokol Královské Vinohrady B saattaa siis olla uusi tiimini. Oli miten oli, rakasta kotijoukkuettani alkaa olla jo todella kova ikävä! Logokaan ei ihan Happeen hirvilogon tasolle kyllä yllä.

                                       

Tiistaina palasin takaisin urheilukuplasta kirjallisuuden opiskelijan arkeen. Kävin syömässä vähän uppopaistettua juustoa (vaihteeksi) ja etsiydyin hyväksi kehuttuun kahvilaan nimeltä Knihkupectvi a kavarna Rehore Samsy (bookstore cafe Gregor Samsa). Mikä ihana pieni paikka! Siellä sitä sitten siemailin kahvia ja uppouduin Mausiin. Kuuden aikoihin (mikä on ehdoton lempiaikani täällä valon suhteen) lähdinkin sitten jo kotia kohti.



Keskiviikkona jatkuivat tsekkiläisen draaman ja modernin runouden kurssit. Draamakurssi on todella mielenkiintoinen ja sivistävä, mutta melko työläs, sillä tunneille luetaan aina teksti tai pari. Onneksi keskuteluilmapiiri on hyvin vapaa, ja ideana on lähinnä vain jakaa omia mielipiteitään käsitellyistä näytelmistä. Ensi viikolla menemme kansallisteatteriin katsomaan Bedrich Smetanan The Bartraded Briden. On mukava olla kurssilla, jossa opettaja on todella motivoitunut, innokas ja tietää aiheista loputtomasti.



Testasin myös tiedekuntani päärakennuksen ruokalan. Kokemus ei ollut kummoinen, mutta koko setti maksoi vaivaiset 100 kruunua eli noin 4 euroa. Illalla kävimme Marin kanssa vielä Film Clubissa, jossa näytettiin Wonderful years that sucked - kelpo elokuva, mutta ei vedä vertoja parin viikon takaiselle Film Clubin elokuvalle.

Torstaina alkoikin sitten viimeinenkin kurssi, tsekin alkeet. Vaikuttaa lupaavalta, ehkä myös hieman työläältä mutta yhtä kaikki hyödylliseltä kurssilta. Välillä nimittäin kaipaa ympäristöä, jossa ymmärtää ihmisten puheen; oli se sitten Suomi, Englanti tai joku maa, jossa puhutaan jompaakumpaa kieltä. Muuten suurimmilta koti-ikäviltä on vältytty, ja elämä luistaa oikein mallikkaasti!




1 kommentti: